Käsikirjoitus

Idean terävöittäminen paperille muotoon, joka aukeaa kaikille, vaatii herkkiä aisteja ja kykyä muotoilla brainstorming tarinaksi.

Tuhannet videototeutukset vuosien saatossa ja asiakkaiden markkinoinnin tukeminen merkittävissä projekteissa ei ole useinkaan hetkessä elämistä ja tuoreen idean perässä juoksemista, vaan vaatii hyvin paljon suunnittelua ja eri asioiden huomioon ottamista. Käsikirjoittaminen usein sivuutetaan ja muutaman idean pohjalta aloitetaan ryntäily, joka vaikuttaa aluksi selkeältä idealta, mutta toteutusvaiheessa ongelmat kaatavat hankkeen tai toteutus pelastetaan lisäresursseilla ja kompromisseilla, joita ei olisi haluttu tehdä.

Käsikirjoitusvaiheessa hyvä idea myös haastetaan, painetestataan ja sen pohjalta voidaan arvioida toteutuksen elinkaari jo ennen kuin videota on kuvattu. Olemme innovatiivinen ja monessa liemessä keitetty toteutustiimi, joka tuo ideoihin omaa näkemystään ja uskaltaa heittää haastavia tai villejäkin ideoita boksin ulkopuolelta.

Meidän kanssa asioiminen on helppoa: voit laittaa ideasi meille muutamalla ranskalaisella viivalla ja kertoa mitä tavoitteita sillä on. Kerromme toteutusmahdollisuuksista sähköpostilla ja puhelimitse ja voimme sopia jatkosta.